ASIAKASPALAUTTEET

Runot ovat tulleet todella erilaisiin elämäntilanteisiin, kaksi iloiseen aikaan ja yksi surulliseen. Aiheesta riippumatta kaikki runot ovat olleet täydelliset. Vaikka itse on pelännyt ettei ns. tietoa asiasta ole antanut sinulle tarpeeksi, silti jokaisen runon olet tehnyt juuri sellaiseksi kuin toiveissani on ollut.  

Piia

Kuuntelit asiakkaan toivetta runon suhteen ja osasit kysyä oikeita kysymyksiä että saat tehtyä henkilökohtaisen runon mikä kuvastaa ja kertoo mitä runolla haluaa kertoa. Ystävällinen ja kunnioittava yhteys asiakaaseen. 

Kaarina

Runot kauniita ja herkkiä! Kun muutamalla sanalla kertoo mihin tarkoitukseen runon haluaa niin runo on just eikä melkein. Ihan kuin osaisit lukea ajatukset ja laittaa ne vain kauniiseen runomuotoon taidolla ja tunteella.

Hanna

"Olen saanut monta palautetta, että kirjoittamasi lehtijuttu oli liikuttava, kiva ja mielenkiintoinen. Tällaista on kotiseutuhenki! Mutta sinulle kuuluu kiitos nimenomaan tästä jutusta. Olit osannut pukea sanoiksi tavallisen ihmisen elämää"

Virva 

Sain kauniin ja koskettavan pidemmän muistokirjoituksen läheisen hautajaisiin. Epäilin ensin, osaako joku toinen tuoda ajatukseni paperille kauniissa, mutta rehellisessä muodossa. Puhuimme Ajatusmaailman kanssa tunnin toiveistani, valmis muistokirjoitus oli kaunis, herkkä ja täynnä tunnetta. 

Emma

"Kiitos, että sainut minut rentoutumaan haastattelussa. Lehtijuttu oli todella hyvä ja itseni näköinen. "

Santtu


Ajatusmaailman Maria etsi yhteistyökumppaneita Some vaikuttajat meet yrittäjät -ryhmässä 22.7. Kontaktoin Mariaa samaisena iltana ja parin viestin vaihdon jälkeen oli diili sovittu. Sivun mittainen kirjallinen raportti oli minulla käytettävissä jo parin päivän päästä. Iso plussa nopeasta toimituksesta:) Maria oli käynyt kattavasti läpi uutukaiset vielä luomisvaiheessa olevat kotisivumme. Palautteessaan Maria toi esille louhiatar.fi -sivuston parhaita puolia käytettävyyden, tekstin ja visuaalisen osalta. Maria nosti esille hyvin kehityskohteita. 

Heidi

Louhiatar

Ajatusmaailman kautta käsityönä tehty koru sai taakseen kauniin tarinan. Toiveita ja ajatuksia tarinan suhteen kuunneltiin ajatuksella, sillä lopputulos oli täydellinen. Nyt tuote ei ole vain yksi koru muiden joukossa, vaan sen mukana saa lähettää pienen tarinan. 

Jenni

Valokuvaus onnistui täydellisesti. Vilkas taapero saatiin ikuistettua hienoihin valokuviin. Valokuvaustilanne oli kiireetön ja valokuvaaja osasi ottaa hienosti huomioon pienen lapsen vilkkaan luonteen. 

Sini